mielenterveystyö

Päihde- ja mielenterveysongelma on käsitehirviö, joka pilaa käytännön työtä

Jos ihminen sekoilee ja tuhoilee viihdeaineidensa kanssa, niin sehän on itsestään selvästi yksi mielenterveyden häiriön alalaji. Käsitteessä päihde- ja mielenterveys moinen itsestäänselvyys kuitenkin särkyy. Kun sitten otetaan huomioon, että päihdetyössä tarvitaan omanlaista osaamista samoin kuin vaikka skitsofreniaongelmien työssä, niin houkuttelevaksi ajatusrakennelmaksi tulee ”hitot käsiteongelmista kunhan käytännössä hommat sujuu”.   Ei tuo näin mene.

On muistettava, ettei ole sen käytännöllisempää kuin teoria ja ”maailma on mielikuvani”. Teoriat ja mielikuvat muodostavat sitten tässä herkästi seuraavan kaltaista sekavuutta ja tuhoisuutta: ”Minä ryypiskelen kyllä liikaa mutta eihän mielenterveydessäni mitään vikaa ole, kyllä se ryyppy murheeseen auttaa”. Näin tullaan sellaiseen, että käytännön työn saa sujumaan tehokkaasti vaikka perustamalla keskitysleirejä. Eihän se kuitenkaan näin mene.

Jos vaikka paikkakunnalla havaitaan joku merkittävä huumeongelma tai alkoholiin liittyvä sekoilutapahtuma, niin media, poliitikot ja vaikka yleisönosastojen kirjoittajat alkavat herkästi vaatia päihdepalvelujen tehostamista yms.. Hyvän vihollisen ongelma on silloin aika tunnettu. Huomiotta jää esimerkiksi sellainen tilastoasia, että vuosittaisissa alkoholihaitoissa ”kunniallinen” kansalainen tuottaa absoluuttisesti ottaen enemmän haittoja kuin ”holisti”.  

Mielen häiriintymisprosesseista tiedetään, että mielenterveyden haittoja kokevista ei voi ennustaa, minkä nimisen mielenterveyden häiriön he saavat. Myös jako, että toisista tulee päihdeongelmaisia ja toisista mielenterveysongelmaisia, on mössöä.

Käsite päihde- ja mielenterveysongelma tietyllä tavalla kilpailee vaikka sen kaltaisten käsitteiden kanssa kuten syömis- ja mielenterveysongelma, psykopatia- ja mielenterveysongelma, parisuhde- ja mielenterveysongelma tai jopa homoseksuaalisuus- ja mielenterveysongelma. Koko ennakoiva mielenterveystyö, jossa keskitytään psyykkisen häiriön, psyykkisen pahoinvoinnin ja negatiivisesti poikkeavan käyttäytymisen syihin, vaikeutuu tällaisten käsitesotkujen takia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Juhani Vehmaskangas

"Käsite päihde- ja mielenterveysongelma tietyllä tavalla kilpailee vaikka sen kaltaisten käsitteiden kanssa kuten syömis- ja mielenterveysongelma, psykopatia- ja mielenterveysongelma, parisuhde- ja mielenterveysongelma tai jopa homoseksuaalisuus- ja mielenterveysongelma."

Minun käsitykseni on, että kaikki nuo jollain tapaa kyllä korreloivat. Ainakin laajassa mittakaavassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset